Korkeasaaren eläintarha: “Yhteistyö Bluetin kanssa sujui erinomaisesti, suosittelen!”
Helsingin edustalla sijaitseva Korkeasaaren eläintarha on yksi maailman vanhimmista eläintarhoista ja se kerää vuosittain noin puoli miljoonaa vierailijaa. Eläintarhassa on noin 150 eläinlajia ja toiminnan keskiössä on ympäristökasvatuksen lisäksi ennen kaikkea lajien suojelu ja luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Yksi suojelutyön muoto on Korkeasaaren Villieläinsairaala, joka ottaa vastaan avun tarpeessa olevia luonnonvaraisia eläimiä. Yksi tällaisista eläimistä oli myös Puumalan Piitsniemestä loukkaantuneena löydetty saimaannorpan poikanen, jota ei sen toivuttua voitu palauttaa takaisin Saimaalle. Korkeasaaressa ei kuitenkaan jääty toimettomiksi, vaan suunnittelun alle otettiin kelluva norppa-allas.
Kaikki lähtee hyvästä suunnittelusta
“Melko pian saimaannorppa Topiaksen meille tultua saimme ajatuksen, että eläintarhan yhteydessä olevaa vesialuetta voitaisiin hyödyntää jotenkin altaan rakentamisessa”, kertoo Korkeasaaren eläintarhan toimitusjohtaja Sanna Hellström..Helsingin edustalla sijaitseva Allas Sea Pool on yksi Bluetin tunnetuimmista hankkeista ja kun Korkeasaaressa selvitettiin sen tekijä, oltiinkin sieltä pian yhteydessä Bluetiin. Keskustelujen ja tapaamisten myötä yhteinen sävel löytyi nopeasti ja saimaannorpalle soveltuvaa kelluvaa allasta lähdettiin suunnittelemaan.
Bluet on erikoistunut kelluvaan rakentamiseen ja etenkin erilaisiin kelluviin allasratkaisuihin – siten kelluva norppa-allas olikin omiaan otettavaksi työn alle Bluetissa. Koko tiimi ottikin norppa-altaan suunnittelun innolla vastaan, sulattihan loppukäyttäjä Topias kaikkien sydämet jo ensitapaamisella. Tätä uniikkia ja erikoista hanketta varten kerättiin alusta alkaen joukko erikoisosaajia mukaan suunnittelutiimiin kaiken vaadittavan huomiooonottaneen lopputuotteen takaamiseksi ja Korkeasaaren osaajien lisäksi mukana oli mm. akvaario- ja vesieläinasiantuntijoita sekä teknisiä laite- ja allasasiantuntijoita.
Suunnittelu on ehdottomasti yksi tärkeimmistä työvaiheista kelluvien ratkaisujen toteutuksessa. Esiselvitystyön aikana tutustuttiin huolella altaalle suunniteltuun vesialueeseen Hylkysaaren ja Korkeasaaren välissä, ja selvitettiin mm. mitä kautta altaan eri osat saataisiin kuljetettua paikalle ja miten allasmoduulit saadaan kasattua paikassa, jossa maa-aluetta ei työmaata varten ole käytettävissä. Suunnitteluvaiheessa mallinnettiin itse proomuallasrakenne vaadittavine erikoistekniikoineen ja se, kuinka allas käytännössä rakennettaisiin.
Kuljetus -ja asennussuunnittelu ratkaisevassa roolissa
Työmaasuunnittelu ja kuljetus ovat tärkeä osa suunnittelu- ja hinnoitteluprosessia ja norppa-altaan kohdalla nämä nousivat erityisen merkittävään rooliin, kun todettiin, että ainoa vaihtoehto olisi kuljettaa ja koota allas kokonaan veden päällä. Suunnittelutyön aikana erilaisia vaihtoehtoja käytiin nosturi- ja rahtifirmojen kanssa läpi hyvä tovi ja lopulta parhaana ratkaisuna päädyttiin raskaan tavaran kuljetukseen suunniteltuun proomuun, joka toisi paikan päälle ja vesiteitse autonosturin, jolla voidaan nostaa ja koota allas paikan päällä. Perinteinen tapa olisi koota kokonaisuus rannalla ja sitä varten olisi tarvittu valtavat nosturit paikan päälle, mikä ei sijainnin vuoksi ollut mahdollista. Uudella toimintatavalla päästään hankalaankin paikkaan, säästetään luontoa maa-alueella – ja voidaan koota allas valmiiksi veden päällä.
Bluetin tekninen johtaja ja pääinsinööri Kimmo Saharinen, jolla on pitkä kokemus urakoinnista ja kelluvasta rakentamisesta, painottaa suunnittelun tärkeyttä. “Norppa-altaassa oli kyse erikoisratkaisusta, joka vaati huolella tehdyn suunnittelutyön sekä yhteistyötä eri suunnittelijoiden ja erikoisasiantuntijoiden kanssa taustalleen”, Saharinen kertoo. Altaan suunnittelussa tuli ottaa huomioon niin norpan, eläintarhan vierailijoiden, itse rakennuspaikan, kelluvan rakentamisen kuin maisemoinninkin tarpeet.
Suunnittelijoista ja Korkeasaaren asiantuntijoista koostuva tiimi tutustui eri eläintarhojen toteuttamiin hyljeallasratkaisuihin ja siihen, mikä on toiminut ja mikä ei. Hylkeille tehtyjä altaita löytyy muualtakin, mutta kelluva norppa-allas olisi maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen ratkaisu.
Suunnittelun monta näkökulmaa
Suunnittelutiimissä oli Bluetin ja Korkeasaaren asiantuntijoiden lisäksi myös mm. arkkitehtejä, erikoissuunnittelijoita sekä allas- ja laiteasiantuntijoita.
Suunnittelussa oli tärkeintä varmistaa, että kokonaisuus olisi mahdollisimman hyvä ja toimiva elinympäristö saimaannorpalle. Eläintarha-, vesieläin- ja akvaarioasiantuntijoiden johdolla selvitettiin mm. millaisen pesäluolan norppa tarvitsisi, missä se ruokitaan, kuinka altaan virtaukset tulisi johtaa, jotta eläin voi puhdistaa itsensä, minkä väriset pinnoitteet altaassa tulisi olla, millaista luiskaa pitkin norppa pääsisi ylös altaasta tai voisiko se loukata itsensä jotenkin. Muun muassa.
Maisemoinnin suunnittelussa puolestaan kiinnitettiin huomiota siihen, että elinympäristö jäljittelisi mahdollisimman paljon norpan luonnollista elinympäristöä Saimaalla kallioineen, luotoineen ja kasvillisuuksineen.
Teknisiä näkökulmia oli useita: altaasta haluttiin monikäyttöinen, jonka vuoksi varmistettiin, että altaassa voidaan käyttää sekä suolaista että makeaa vettä. Alueen koko ja syvyys ja norpan elinolovaatimukset määrittivät, minkä kokoinen allas valitulle paikalle sopisi ja tulisi suunnitella. Alue käytiin sukeltamassa ja tutkimassa huolellisesti, jonka jälkeen altaasta tehtiin 3D-mallinnos suunnittelun tueksi.
Lisäksi oli tärkeää suunnitella ja ennakoida mm. se, miten toisistaan erotellut allasosiot puhdistetaan, kuinka sähköt ja muut tekniset vedot reagoivat siihen ja kuinka altaat pysyvät vakaina, kun ne tyhjennetään vedestä ja sen vuoksi nousevat yli kolme metriä ylöspäin.
Näiden lisäksi suunnittelussa tuli ottaa huomioon Korkeasaaren eläintarhan vierailijat. Suunnittelutyön aikana pohdittiin mm. sitä, kuinka lähelle eläintä katsojat voidaan päästää, voiko eläimestä olla vaaraa ihmisille ja toisaalta myös se, miten varmistetaan, ettei eläin häiriinny ihmisistä. Altaalle mietittiin myös jo suunnitteluvaiheessa vaihtoehtoisia käyttötapoja, jolloin se voisi toimia joko jonkun muun vesieläimen kuten saukkojen tai hylkeiden altaana, mutta myös tarvittaessa väliaikaisena sijoituspaikkana sellaiselle eläimelle, jonka omaa allasta remontoidaan.
Toimivaa ja ammattitaitoista yhteistyötä
“Insinöörin näkökulmasta koko projekti ja sen suunnittelu oli erittäin mielenkiintoista ja mukavaa ja sitä tehtiin tiiviissä yhteistyössä koko projektitiimin ja Korkeasaaren kanssa. Välivaiheita esiteltiin säännöllisesti ja lisäksi yhdessä tehty eläintarhakierros ympäri Eurooppaa avasi silmiä paljon! Yllättävää oli ehkä se, miten yhtä ainoaa oikeaa vastausta parhaaseen tekniikkaan ei ollut. Eläintarhoja on rakennettu hyvin eri aikoihin ja erilaisiin paikkoihin, joten jokainen eläintarha ja ratkaisu on omanlaisensa. Siksi myös norppa-allas oli suunnittelijan näkökulmasta ainutlaatuinen”, Saharinen jatkaa.
Myös Korkeasaaressa ollaan tyytyväisiä Bluetin suunnittelutyöhön. “Jo suunnittelun alkuvaiheesta asti tiedettiin, että kyseessä on kerrassaan uniikki ratkaisu. Yhteistyö Bluetin kanssa sujui alusta alkaen erinomaisesti. Kaikki mitä yhdessä tehtiin meni hyvin ja tapahtui ajallaan. Koimme, että Bluetilla oli ideoita ja he ymmärsivät, mitä tarvitsemme. Me tiedämme eläimistä ja he tietävät kelluvan altaan suunnittelusta ja rakentamisesta. Joskus tällä alalla kommunikaatio voi olla vaikeaa ja pitäisi itse osata pyytää sellaistakin, mistä ei edes tiedä. Bluetin kanssa sitä ongelmaa ei ollut. Heille voitiin kertoa mitä eläin, eläimen hoitaja ja katsoja tarvitsee, ja sieltä tulivat ne tekniset ratkaisut. Eläintarhan rakentaminen on aina erikoisrakentamista eli suunnittelu on äärimmäisen tärkeää, ennen kuin päästään rakentamaan. Voisin tiivistää, että yhteistyö Bluetin kanssa sujui erinomaisesti, suosittelen!”, Hellström tiivistää.
Hanke ehdittiin saada rakennuslupaa myöden valmiiksi, kun Korkeasaaren Villieläinsairaalassa hoidossa ollut saimaannorppa Topias menehtyi yllättäen. Tällä hetkellä hanke on auki, mutta kun hyvät suunnitelmat ovat olemassa, voidaan niitä tulevaisuudessa hyödyntää joko norpan tai muun vesieläimen altaan rakentamisessa.