Työn alla olevia kelluvan rakentamisen projekteja 2021–2022
Vuosi 2021 oli meillä Bluetilla vauhdikas haastavasta pandemiatilanteesta huolimatta. Työskentelimme useiden, eri työvaiheissa olevien hankkeiden parissa viime vuoden puolella, joista moni etenee nyt isoilla harppauksilla eteenpäin ja työ niiden parissa jatkuu myös kuluvana vuonna. Siten vuosi 2022 onkin alkanut työntäyteisesti! Nostimme tässä niistä esille 10 projektia, joiden lisäksi meillä on käynnissä esimerkiksi kaksi kiinnostavaa allasprojektia Välimeren alueella yhdessä paikallisten huipputiimien kanssa. Kerromme myös näistä lisää heti, kun projektit ovat julkisia.
POHJOISMAAT
Uusi pohjoismainen kelluva spa- ja palvelukonsepti Panko näki päivänvalon 2021. Tämä on ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista projekteistamme, jossa saamme olla mukana. Odotamme innolla pilotin lanseerausta ja kerromme tästä pian lisää!
VAASA
Vaasan Sisäsatamaan valmistuva kelluva ravintola- ja saunakokonaisuus on parhaillaan tuotantovaiheessa. Hanke on ollut pitkään suunnitteilla ja nyt onkin upeaa edetä kesän 2022 avaustavoitetta kohden.
NORRKÖPING
Kolme kelluvaa deckiä, joissa kaksi luonnonvesiallasta sauna- ja vesiurheilutoimintoineen ovat rakenteilla Norrköpingin Inre Hamneniin siten, että pulahtamaan pääsee toukokuun 2023 loppupuolella. Projekti toteutetaan yhteistyössä NCC Norrköpingin kanssa.
HELSINki
Vastaamme Verkkosaaren kelluvan asuinalueen hankesuunnitteusta, teknisestä suunnittelusta sekä Bluetin kelluvan infran toimituksesta. Verkkosaaren rakennustyöt sijoittuvat vuosille 2023–2024.
GÖTEBORG
Rakennamme Ruotsiin Göteborgin Jubileumsparkeniin kelluvat luonnonvesialtaat yhteistyössä Serneken ja Göteborgin kaupungin kanssa. Altaat toimitetaan ja kokonaisuus rakennetaan keväällä 2023, avaustavoitteen ollessa saman vuoden kesäkuussa.
LÄHI-itä
Olemme mukana suunnittelemassa Lähi-itään suurta kelluvaa asuinaluetta, joka sisältää erilliskoteja omine puutarhoineen ja uima-altaineen. Lisäksi alueelle tulee mm. kelluvia kävelykatuja, palveluita ja muita tiloja. Työskentelemme alueen kelluvan infrastruktuurin ja uima-altaiden suunnittelun parissa yhteistyössä paikallisen tiimin kanssa. Kerromme tästä upeasta kokonaisuudeta lisää, kun projekti saa etenemisluvan ja pilottivaihe lähtee liikkeelle.
LOVIISA
Loviisan Asuntomessuille valmistuvat messuhistorian ensimmäiset kelluvat kodit vuonna 2023. Bluet on ollut mukana hankkeessa jo vuodesta 2019, yhteistyössä Loviisan kaupungin kanssa. Pientaloalueen kodit toteuttaa ja myy eri pääurakoitsijat
OULU
Työskentelemme yhteistyössä Oulun kaupungin ja muiden alueen suunnittelijoiden ja toteuttajien kanssa tavoitteena kelluvan pientaloalueen toteutus Oulun Asuntomessuille Hartaanselkään vuonna 2025.
HELSINKI
Koska tunnemme omat tuotteemme ja toteuttamamme kohteet etu-ja takaperin, tarjoamme niihin myös elinkaaripalveluja. Helsingin Kauppatorilla sijaitsevan Allas Sea Poolin elinkaaripalveluja toteutamme yhdessä Suomen Allaslaite Oy:n ja muiden toimijoiden kanssa.
HÄmeenlinna
Hämeenlinnan kelluvan rakentamisen projekti nytkähti vihdoin eteenpäin! Tavoitteena on saada rakentamisen ensimmäinen vaihe käyntiin kesällä 2022 ja avata ovet kesällä 2023.
Haluatko kuulla lisää? Lisätietoja projekteistamme voit kysyä sähköpostitse info@bluet.fi tai soittamalla +358 30 6363 800.