Hurahtanut kelluvaan rakentamiseen

Blogi

Syy miksi tässä blogin ensimmäistä tekstiä kirjoitan, on tekemäni lupaus eMBA kollegoille, ohjaajille ja ennen kaikkea Pasi Aaltolalle ja Esko Kilvelle: alaan liittyvä blogi esille ennen vuoden vaihdetta. Vielähän tässä on hyvin aikaa, enemmän kuin yksi vuorokausi J
Olen hurahtanut. Rakastan aurinkoa, lämpöä ja tropiikin vehreyttä – sekä vettä: merta ja sukeltamista lämpissä vesissä sen uumenissa, järviä ja laineiden liplatusta, purojen kirkkautta ja vesiputousten mahtavuutta. Uiminen oli intohimo jo lapsena eikä juuri mikään voita kesäpäivän lillumista linnunmaidonlämpöisessä järvivedessä tai pulahtamista veneeltä kristallinkirkkaaseen meriveteen. Tältä pohjalta oli luontevaa hurahtaa kelluvaan rakentamiseen, kun mahdollisuus eteen tuli. Kelluvat loma-asunnot ja kodit, sukellus- ja muut liikuntakeskukset, ravintolat ja uimalat tuntuivat heti omalta – tätä haluan tehdä.
Kun hankkeita ja aihioita oli muutama vuosi pyöritelty porukalla, yhdessä ja erikseen erilaisilla kombinaatioilla, kypsyi myös päätös omasta vapaudesta valita. Ykskaks huomasin olevani yrittäjä. Ja mikäs siinä, kun vierellä on tutut partnerit, keiden kanssa on mukava -ja aidosti hauskaa – tehdä töitä. Niinpä sitä huomasimme olevamme yhteisen yrityksen omistajia Kimmon ja Petterin kanssa. Bluet perustettiin kesäkuussa 2016.
Mitä Bluet tekee? Ideoi, visoi, luo ja toteuttaa kaikenlaisia kelluvia kokonaisuuksia veden päälle: asuntoja, hotelleja, uimaloita, ravintoloita, kauppoja, toimistoja, sukelluskeskuksia, luistinratoja, pysäköintialueita, tapahtumalavoja, kokonaisia hyvinvointi- ja liikuntakeskuksia –  isoja aluekehityshankkeita kaupungin ja sijoittajan tarpeisiin tai yksityisiä keitaita vain sinun omaan käyttöön. You name it. Meillä on tiimissä riittävä määrä luovaa hulluutta iskeä kiinni ja laittaa ideat lentämään emmekä sano heti ei. ”Katsotaan mitä voimme tehdä” – ja sen tosissaan teemme. Asiakkaan ehdoilla edetään, tavoitteena matka, josta voimme olla ylpeitä ja jonka mukana kulkee tyytyväinen asiakas. Päämääränä on olla tässä hommassa maailman paras. Matkan aikana on menty hurjasti eteenpäin, tuotekehitystä tehdään ja tietotaitoa laajennetaan päivittäin. Tarjouskanta on mieltä lämmittävä, liidikanta jo valtava. Maailmassa riittää vettä ja rantaviivaa – ja meillä töitä.
Joku viisaampi kirjoitti kauniisti, että yrityksen näkymät ovat valoisat. Niin ovat meidänkin. Tervetuloa mukaan matkallemme. The Future is Floating.

 
 
 
  Tytti  
 Lue lisää meistä täältä
Kirjoittaja on työtäpelkäämätön yrittäjä, jonka intohimona on matkailu ja maailmankolkkien tutkiminen niin maan pinnalla kuin veden alla, joka rakastaa eläimiä ja luontoa sekä rentoa ja positiivista elämänasennetta. Ammatillisen kiinnostuksen kohteina ovat mm.  #kelluvaterikoisratkaisut #myyntijamarkkinointi #kiinteistökehitys #uusitapaajatella
Tytti Sirola
Bluet Oy:n toimitusjohtaja
Linkedin https://fi.linkedin.com/in/tyttisirola
Twitter https://twitter.com/tyttisirola