Bluet on hyväksytty Swimmable Cities –yhteisöön
Suomalainen kelluvien ratkaisuiden ja ranta-alueiden kehittämisen erityisasiantuntija Bluet Oy Ltd on hyväksytty kansainväliseen Swimmable Cities -yhteisöön. Yhteisön tavoitteena on tehdä kaupunkien vesistöistä uitavia ja saavutettavia. Yhteisön avulla Bluet jatkaa työtään yhdistää vesistöt osaksi ihmisten arkea. Samalla Bluet toimii pioneerina ympäristöystävällisen ja kestävän kaupunkikasvun luomisessa maailmanlaajuisesti.
Uiminen on kansalaisoikeus
Swimmable Cities -liike syntyi Euroopassa kansainvälisenä aloitteena kaupunkien vesistöjen kunnostamiseksi, puhdistamiseksi ja vesistöjen muuttamiseksi turvallisiksi uimiseen ja virkistäytymiseen. Liike sai alkunsa Kööpenhaminasta ja Berliinistä; kaupungeissa on onnistuneesti muutettu saastuneita jokia ja satamia eloisiksi julkisiksi tiloiksi, joissa kansalaiset voivat uida ja olla yhteydessä luontoon. Liike vahvistaa ihmisten ja heidän paikallisen vesistönsä yhteyttä ja parantaa fyysistä, sekä henkistä hyvinvointia.
Regeneration Projectsin perustaja Matt Sykes toteaa: ”Toisin kuin monissa globaaleissa kestävän kehityksen aloitteissa, meillä puhtauden mittarina toimii yksinkertaisuudessaan veden uintikelpoisuus. Tämä tekee hankkeesta lähestyttävän.”
Liike on jo saavuttanut merkittäviä tuloksia maailmanlaajuisesti. Pariisissa Seine-joen muutos on tehnyt uintitapahtumat jälleen osaksi kaupunkielämää, New Yorkissa liike on inspiroinut kelluvien altaiden rakentamiseen Hudson-joella. Swimmable Cities -hanke ovat myös edistänyt ekologista ennallistamista, kuten Lontoon Thames-joen elvyttämistä, tehnyt kaupunkien vesiväylistä dynaamisia yhteisön elämän keskipisteitä ja tukenut paikallista taloutta.
Bluet luo uitavia kaupunkiympäristöjä
Bluetille tämä kumppanuus tarjoaa mahdollisuuden viestiä suomalaisesta vastuullisesta innovaatio-osaamisesta kansainvälisesti. Suomalaiselle yritykselle on luonnollista olla edelläkävijä vastuullisten kaupunkiratkaisuiden innovoinnissa jo pelkästään syvän luonto- ja vesiyhteymme vuoksi. Bluetin osallistuminen ei ainoastaan vahvista Suomen roolia globaalissa ympäristötyössä, vaan myös innostaa kaupunkeja ympäri maailmaa omaksumaan kestävämpiä lähestymistapoja kaupunkikehitykseen. Luonnonvesialtaiden potentiaali myös Suomessa on merkittävä, sillä niiden avulla kaupungit ja kunnat voivat tarjota turvallisen ympärivuotisen uintimahdollisuuden niin talviuintiin kuin myös kesien leväkautena.
”Bluetin mukana oleminen Swimmable Cities -yhteisössä merkitsee uutta lukua tehtävässämme tarjota kestäviä, kelluvia ratkaisuja. Kelluvan rakentamisen asiantuntemuksemme avulla tuemme aktiivisesti liikkeen tavoitetta luoda helpommin saavutettavia ja turvallisia uintimahdollisuuksia esimerkiksi luonnovesialtaidemme avulla.” sanoo Tytti Sirola, Bluetin toimitusjohtaja ja perustaja.
Liity liikkeeseen!
Bluet rohkaisee kaupunkeja, kuntia ja muita toimijoita liittymään mukaan liikkeeseen. Kaupungit ja kunnat voivat toimia edelläkävijöinä vesistöjen saavutettavuuden ja uimakelpoisuuden puolesta. Se ei tarkoita vain ympäristön ennallistamista, vaan myös kaupungin asukkaiden ja vierailijoiden elämänlaadun parantamista. Yhdessä voimme rakentaa tulevaisuuden, jossa kaupunkien vesiväylät ovat uitavia ja parantavat yhteisöjen elämänlaatua!
Myös Regeneration Projectsin perustaja Matt Sykes kehottaa ryhtymään toimiin yhteisellä agendalla: ”Tämä ainutlaatuinen konsepti kiinnostaa ihmisiä, koska se yhdistää veden terveysvaikutukset ja sosiaaliset hyödyt selkeällä ja vaikuttavalla tavalla, joka koskettaa heidän jokapäiväistä elämäänsä. Kannustan kaikki mukaan!”
Lue lisää Swimmable Cities -liikkeen tiedotteesta!
Joa haluat kuulla lisää, tai liittyä mukaan liikkeeseen, autamme mielellämme! Ota yhteyttä!
email: info@bluet.fi
phone: +358 (0) 30 6363 800